Sujuvampaa junaliikennettä rantaradalle
Espoon kaupunkirata -hankkeessa rakennetaan Leppävaaran ja Kauklahden välille kaksi lisäraidetta, jotka erottavat alueen lähi- ja kaukojunaliikenteen omille raiteilleen, mahdollistaen Turun suunnan kaukoliikenteen sekä Karjaan, Kirkkonummen ja Espoon lähiliikenteen kehittämisen. Toteutamme hankkeessa Koivuhovin ja Espoon keskuksen välille sijoittuvan alueurakan 3.
Nelivuotisessa urakassa rakennamme 4,5 kilometriä uutta kaksoisraidetta sekä korjaamme ja rakennamme yhteensä yhdeksän siltaa. Urakkaan sisältyy myös louhinta- ja pohjanvahvistustöitä, valaistusteknisiä töitä sekä jalankulun ja pyöräilyn väylien sekä melusuojausten rakentamista. Toteutamme myös Koivuhovin ja Tuomarilan asema-alueiden parannustöitä sekä urakka-alueeseen liittyviä katu-, vesihuolto- ja vihertöitä.
Hankkeen yhteydessä kehitetään myös jalankulun ja pyöräilyn yhteyksiä alueella. Turvallinen ja esteetön reitti lyhentää kokonaismatkaa, minkä lisäksi asemanseudun kulkuyhteyksien parantaminen sekä aikaisempaa kattavampi pyöräpysäköinti lisää liityntämahdollisuuksia raideliikenteen sekä jalankulun ja pyöräilyn välille.
Raideliikenteen määrän kasvua tukeva hanke mahdollistaa entistä tiheämmän, säännöllisen ja kaukoliikenteestä riippumattoman lähijunaliikenteen alueella, minkä lisäksi myös kaukoliikenteestä tulee hankkeen myötä aikaisempaa sujuvampaa.
Urakan arvioitu valmistumisaika on vuoden 2027 lopulla.