Työn merkityksellisyys ohjasi uusiutuvan energian pariin
Projekti-insinööri Verner Sandberg on viime vuosina työskennellyt monenlaisissa energiainfraan liittyvissä tehtävissä aina tuuli- ja aurinkovoimarakentamisesta sähköasemahankkeelle asti. Uusiutuva energia on hänelle enemmän kuin vain rakentamisen ala muiden joukossa: se on ennen kaikkea arvokysymys.
Kun energiatekniikkaa opiskellut Verner alkoi valmistumisensa aikoihin vuonna 2021 kartoittaa potentiaalisia työnantajia, ei hän mieltänyt Destiaa edes vaihtoehdoksi.
”En tiennyt, että täällä voisi tehdä energia-alan hommia. Perhetuttu kuitenkin vinkkasi, että Destialta löytyy merkittävää energialiiketoimintaa, joten laitoin hakemuksen. Etukäteen rakennusalalle tulo jännitti, sillä se ei ollut itselleni ennestään tuttu”, Verner kertoo.
Ensimmäiset vuotensa Verner vietti nuorempana suunnittelijana kahden yksikön välillä – osan ajasta hän oli mukana Tuulivoima ja teollisuusrakentaminen -yksikössä ja osan aikaa kaupunkikehityspuolella projektissa, jossa kehitettiin älypylväsratkaisuja. Käytännössä tämä tarkoittaa valaisinpylväitä, joihin on integroitu 5G-tukiaseman ohella erilaisia järjestelmiä, kuten sää- ja ilmanlaatuantureita, videokameroita, tutkia, ja paikantimia.
Vernerin sydän veti kuitenkin yhä enemmän uusiutuvan energian pariin. Kun Destiaan perustettiin keväällä 2023 uusi aurinkovoimarakentamisen yksikkö, ei Verneriä tarvinnut houkutella mukaan.
”Älypylväshanke oli hyvä kokemus ja oppi uran alkuun, mutta vahva teknologinen painotus ei tuntunut itselleni omalta. Aurinkovoima on kiinnostava ja kehittyvä uusiutuvan energian tuotannon muoto, ja se kiinnosti paljon jo ennen mahdollisuuden aukeamista. Koska yksikkö oli uusi, pääsin alusta asti mukaan rakentamaan ja viemään eteenpäin uutta liiketoimintaa”, hän kertoo.
Oppia kansainvälisestä yhteistyöstä
Aurinkovoimarakentamisen projekti-insinöörinä Vernerin työviikko kului usein luomistyön äärellä: päivät pitivät sisällään muun muassa asiakaskontaktointia, tarjouslaskentaa ja kansainvälistä verkostoitumista. Ranskalaiskollegat tulivat hänelle hyvin nopeasti tutuiksi, sillä Destia on mukana aurinkovoimamarkkinassa yhdessä samaan Bouygues-konserniin kuuluvan Equansin kanssa.
”Yhteistyö Equansin kanssa on tiivistä, ja iso osa asiakkaiden kanssa käytävistä palavereista hoituu englanniksi. Kansainvälinen yhteistyö on tuonut paljon uutta oppia meille paikalliseen markkinaan, ja myös asiakkaat ovat usein tyytyväisiä siihen, että meillä oli mukana kokemusta myös muualta maailmalta. On sitä tullut käytyä itsekin hakemassa oppia Ranskasta, ja verkostoitumaan olen päässyt esimerkiksi alan tapahtumaan Müncheniin”, Verner sanoo.

Vuoden 2026 alussa Verner oli jälleen uuden edessä, kun hän siirtyi organisaatiomuutosten myötä osaksi uutta Teollisuusrakentaminen ja uusiutuva energia -yksikköä. Muutos oli tälläkin kertaa mieleinen, sillä uusissa tehtävissä hänelle tarjoutui mahdollisuus kartuttaa oppeja myös täysin uusilta alueilta.
”Olen mukana pian alkavalla sähköasemarakennusurakalla, joten pääsen ensimmäistä kertaa mukaan myös työmaalle. Koen, että se on oleellinen ja tärkeä kokemus itselleni myös jatkoa varten: haluan tietää ja ymmärtää, mitkä ovat työmaiden tarpeet ja realiteetit, minkä takia itsekin olen tehnyt erilaisia asioita projektien tukena. Projektityö on myös todella palkitsevaa, kun tehty työ on todella konkreettisesti nähtävissä”, hän kertoo.
Tällä hetkellä Verner valmistautuu urakan alkuun dokumentaation parissa, mutta odotusta ei ole enää kauaa jäljellä. Alkava hanke kestää noin vuoden, minkä jälkeen Vernerillä ei ole varmuutta seuraavista työtehtävistä. Luultavasti tarvetta apukäsille on muillakin projekteilla jo ennen sitä, joten toimettomaksi hän tuskin jää. Tulevaisuudelle Verner toivookin kokemuksen karttumista monipuolisista tehtävistä – ja erityisesti uusiutuvan energian hankkeilta.
”Tällä hetkellä olen urallani sellaisessa vaiheessa, että uutta opittavaa tulee jatkuvasti. Mitään tiettyjä rooleja minulla ei tällä hetkellä ole kiikarissa, vaan nyt erityisesti työmaakokemuksen kerryttäminen on ensisijainen tavoite tulevaisuutta varten. Uusiutuvan energian projektit ovat toivelistan kärjessä myös tulevaisuudessa, ja lisää oppia voisin hankkia esimerkiksi akkuvarastoista”, hän pohtii.
Vernerille työ uusiutuvan energian parissa on paljon muutakin, kuin vain projekteja. Kyse on työn merkityksellisyydestä ja siitä, että hän kokee edistävänsä omalla työllään aidosti tärkeitä asioita.
”Kehittämällä ja rakentamalla uusiutuvan energian ratkaisuja olemme mukana edistämässä vihreää siirtymää ja kestävämpää tulevaisuutta. Se on itselleni arvovalinta, ja iso motivaattori uralla.”
Kehittämällä ja rakentamalla uusiutuvan energian ratkaisuja olemme mukana edistämässä vihreää siirtymää ja kestävämpää tulevaisuutta.
Monipuolinen tehtäväkenttä tuo mukanaan mahdollisuuksien kirjon
Verner on ehtinyt uransa aikana vaihtaa roolia ja jopa yksikköä jo moneen otteeseen. Hänelle muutos on kuitenkin ollut tervetullutta, ja ympäriltä saatu tuki on auttanut kotiutumaan uusiin tehtäviin.
”Uusiin tehtäviin siirtyminen on ollut sujuvaa, sillä apua on ollut jatkuvasti saatavilla. Aina löytyy joku, keneltä kysyä, ja myös yhdessä on ratkottu ja kehitetty toimintaa. Kaikkea ei tarvitse osata heti, vaan täällä ollaan kaikki jatkuvasti oppimassa uutta, ja kehittymällä myös työn kautta entistä paremmiksi osaajiksi”, Verner kertoo.
Tähänastisella kokemuksella Verner on ollut tyytyväinen uravalintaansa. Infra- ja rakennusala on osoittautunut monipuolisesti tehtäväkentäksi, jolta eivät vaihtoehdot lopu kovin äkkiä.
”Energiainfra on merkittävä osa Destian toimintaa, ja pitää jo itsessään sisällään monia eri suuntia. On hienoa päästä olemaan mukana prosessissa ja nähdä alusta asti, miten infraa suunnitellaan ja rakennetaan. Täällä on mahdollista päästä mukaan myös kehitystyöhön, sillä esimerkiksi aurinkovoimapuolella kehityspotentiaalia on paljon. Tärkeintä kuitenkin on, että hankkeita lähtee lähivuosina liikkeelle ja pääsemme käärimään hihoja oikein urakalla”, hän toteaa.