Uratarina Kaupunkirakentaminen, Ratapalvelut

Vaihdos infra-alalle toi uutta suuntaa uralle

Matti Pärnä työskenteli talonrakennuspuolella yli vuosikymmenen, kunnes hän syksyllä 2025 siirtyi Destialle uusiin saappaisiin infrahankkeen työmaapäälliköksi. Rakennusalan kahta eri maailmaa yhdistää moni asia, mutta moni on myös tänä päivänä toisin.

Matille ura rakennusalalla alkoi muodostua jo elämän alkumetreillä: kipinä syttyi, kun hän vietti lapsuutensa oman kotitalon korjaushankkeella sekä arkkitehtivanhempiensa mukana työmaakäynneillä.

”Lähdin kyllä vastareaktion omaisesti opiskelemaan ensin lukion jälkeen tuotantotaloutta, mutta hyvin nopeasti oli selvää, että rakennusala oli kuitenkin lopulta ainut, mikä aidosti kiinnosti”, Matti kertoo.

Niinpä Matti muutti suuntaa, ja opiskeli itsensä ammattikorkeakoulussa rakennusmestariksi. Ovet työelämään aukesivat, kun hän pääsi ensimmäisten harjoitteluidensa siivittämänä vakituisiin töihin ensin työnjohtajaksi ja valmistuttuaan vuonna 2013 rakennusmestariksi. Yli kymmenen vuoden ajan Matti rakensi uraansa erilaisilla toimitilahankkeilla, erikoisosaamisenaan poikkeuksellisen vaativat betonirakenteet.

Infra-ala tarjosi uusia mahdollisuuksia uralle

Syksyllä 2025 Matti alkoi kuitenkin kaivata uutta suuntaa uralleen. Vaihdos talonrakennuspuolelta infra-alalle tuntui oikealta valinnalta, ja nyt Matti työskentelee työmaapäällikkönä Vantaan ratikan hankkeella.

”Talonrakennuspuolella minulla ei ollut enää mahdollisuuksia edetä toivomallani tavalla. Tekeminen oli hiipumaan päin, ja olisin luultavasti joutunut jatkamaan tehtävissä, jotka eivät ole omaa ydinosaamistani tai mielenkiinnon kohteitani”, Matti kertoo.

Täysin kylmiltään Matti ei kuitenkaan infrapuolelle loikannut. Aikaisemmissa tehtävissään hän oli mukana muun muassa useammilla metroasemahankkeilla, joilla infratyöt olivat ehtineet tulla tutuiksi. Vaihdos uuteen maailmaan on silti vaatinut uuden opettelua.

”Päivittäinen tekeminen isossa infrayrityksessä on erilaista. Erilaisille ratkaisuille on tilaa, ja vaihtoehtoja täytyy myös itse aidosti punnita ja työstää, eikä vain mennä annettujen suunnitelmien mukaan. Pitää pystyä reagoimaan erilaisiin tilanteisiin, ja muuttujia on usein paljon”, hän sanoo.

Muuttuvassa elämäntilanteessa on saanut tilaa kehittyä

Työ ei suinkaan ole ollut ainut uusi asia Matin elämässä viime aikoina, vaan samaan aikaan työn vaihdon kanssa perheeseen syntyi uusi tulokas, jota kotona jo odotteli parin vuoden ikäinen sisarus. Joustoa, tukea ja apua on Matin mukaan ollut alusta asti saatavilla, ja kasvu omaan rooliin on tapahtunut omalla painollaan.

”Olen viihtynyt todella hyvin, ja olen saanut tiimiltäni sekä omalta esihenkilöltäni paljon tukea ja kannustusta. Olen saanut aikaa ja tilaa rakentaa omaa tekemistä uudessa roolissa, ja keskeneräisyyteen on suhtauduttu inhimillisesti: heti ei tarvitse olla kuin kala vedessä, vaan olen saanut opetella asioita ilman kovaa painetta ja kehittää omaa tekemistäni. Myös työssä saamani palaute on auttanut keskittymään oikeisiin asioihin.”

Heti ei tarvitse olla kuin kala vedessä, vaan olen saanut opetella asioita ilman kovaa painetta ja kehittää omaa tekemistäni.

Tällä hetkellä Matti kehittää omaa osaamistaan paitsi työtehtävissään, myös Destian tarjoamien koulutusten avulla.

”Tällä hetkellä ajankohtaisena olen kouluttautumassa LEAN-toimintamalliin, minkä lisäksi haluan kehittää omaa esihenkilötyötäni, ja tavoite on suorittaa tätä silmällä pitäen talon sisäisiä Johtamiskortti-valmennuksia. Opittavaa riittää ja siihen myös kannustetaan, ja tarkoitus onkin katsoa tilanteen mukaan, mihin panostetaan missäkin vaiheessa”, Matti kertoo.

Infrahankkeella iso kuva ratkaisee

Vantaan ratikan hankkeella Matti on vastuussa kauppakeskus Dixin alueelle sijoittuvasta työmaan lohkosta, jossa on viime kuukausina käynyt kova kuhina. Bussiterminaali on vastikään siirretty muualle työmaan tieltä, ja käsillä ovat kauppakeskuksen perustuksien vahvistustyöt tulevaa Tikkurilan tunnelia varten. Matin mukaan urakka on tarjonnut erinomaisen ensikosketuksen infra-alan tekemisen eri puoliin.

”Työ on todella mielenkiintoista, tietyllä tapaa samanlaista kuin aikaisemmat työni, mutta samaan aikaan täysin erilaista. Työmaa vaikuttaa niin monien ihmisten ja toimijoiden arkeen, jokaista ratkaisua tulee miettiä todella monesta näkökulmasta ja olla valmiina muuttamaan suunnitelmia, mikäli alkuperäinen idea ei ole käytännössä toimiva ratkaisu”, hän sanoo.

Matin tehtävä on huolehtia, että työmaa etenee suunnitellusti ja isot linjat pysyvät kunnossa. Viikoittaiselta tehtävälistalta löytyykin paljon esimerkiksi aikataulutusta, resursointia, sidosryhmäyhteistyötä hankkeen vaikutuspiirissä olevien toimijoiden kanssa sekä yhteistyön koordinointia eri suuntiin.

”Tykkään käyttää ilmaisua, että tavoitteeni on tehdä itseni työmaalla turhaksi – haluan luoda tiimilleni puitteet, joissa he pystyvät hoitamaan oman työnsä hyvin ja jouhevasti ilman”, Matti toteaa.

Parasta työssä on Matin mukaan se, kun hommat pyörivät jouhevasti, ja oman työn jäljen pääsee näkemään hyvin konkreettisella tavalla.

”On palkitsevaa nähdä, kun hanke etenee ja alun perin suunnittelupöydältä tuodut asiat alkavat näkyä maastossa. Yllätysten määrä on rakennusalalla yleensä pitkässä juoksussa vakio, mutta eri tilanteiden ratkominen tuo onnistumisen tunteita ja erityisen hyvät päivät herättävät ylpeyttä omasta työstä”, hän kertoo.