Tiedote

Destia edistää Laakson onnettomuuden tutkintaa: räjähdysainekoirat löysivät kaksi räjähtämätöntä panosta

Destia edistää 9.8. Laakson yhteissairaalan -hankkeella tapahtuneen onnettomuuden tutkintaa ja on tilannut räjähdysainekoirat tutkimaan louhittua maanpäällistä työmaa-aluetta. Koirien avulla löytyi 15.8. kaksi räjähtämätöntä panosta. Kyseiset räjähteet on poistettu turvallisesti.

Koirat tulevat paikalle vielä uudestaan, ja Destia on ehdottanut allianssille, että myös maanalaiset kohteet tutkitaan räjähdysainekoirien avulla. Näin varmistetaan mahdollisimman turvallinen töiden jatkuminen koko työmaalla. 

Yksi Suomen johtavista räjäytysasiantuntijoista, EXcontrol Oy:n Jari Honkanen on ollut mukana onnettomuuden selvityksessä. Hänen mukaansa nykytekniikalla ei valitettavasti voida täysin estää räjähtämättömien panosten jääntiä räjäytyskentälle. 

Destia on hankkeen aikana käynyt ulkopuolisen asiantuntijan kanssa yksityiskohtaisesti läpi kaikki hankkeessa tapahtuneet avolouhinnan räjäytyksiin liittyvät aiemmat läheltä piti -tilanteet, sekä ryhtynyt jatkotoimenpiteisiin työturvallisuuden kehittämiseksi.  

Destia selvittää 9.8. tapahtunutta onnettomuutta yhdessä allianssin ja viranomaisten kanssa. Onnettomuuden tutkinta on yhä käynnissä, mutta Destia on jo tiukentanut ohjeistusta louhintojen suorittamisesta, jotta vastaavilta tilanteilta vältytään jatkossa.   

Destia 

Destia on Suomen suurin infra-alan palveluyhtiö ja osa kansainvälistä Colas-konsernia. Luomme hyvän yhteiskunnan perustaa suunnittelemalla, rakentamalla ja ylläpitämällä huomisen liikenne- ja energiainfraa. Teemme sen noin 1 700 destialaisen ainutlaatuisella infran tajulla. Vuonna 2023 liikevaihtomme oli noin 640 miljoonaa euroa. www.destia.fi 

Lisätietoja: 

Destia 

Tero Kiviniemi, toimitusjohtaja, tero.kiviniemi@destia.fi 

Olli Korhonen, projektijohtaja, Rata- ja kaupunkipalvelut, olli.korhonen@destia.fi, puh. 050 401 6601 

Destian viestintä: tiedotus@destia.fi