Suunnittelu

Infrasuunnittelua kokonaisvaltaisella asiantuntijuudella

Hyvä infrasuunnittelu mahdollistaa toimivat, viihtyisät ja esteettömät kaupunkiympäristöt sekä esimerkiksi ihmisten liikkumisen ja palveluiden rakentamisen. Tarjoamme asiakkaan tarpeiden mukaan räätälöityjä infrasuunnittelupalveluja. Suunnitteluratkaisuissamme huomioimme sidosryhmien tarpeet, liikkumisen turvallisuuden, ympäristöarvot ja kokonaistaloudellisuuden. Etunamme on myös rakentamis- ja kunnossapitovaiheiden tuntemus ja osaaminen.

Käytössämme on kattavasti eri alojen asiantuntijaosaamista vuosikymmenien kokemuksella ja täydennämme sitä tarvittaessa vakiintuneiden erityisalojen yhteistyökumppaneidemme kautta. Toteutamme niin isot kuin pienetkin projektit laadukkaasti viimeisintä teknologiaa hyödyntäen aikataulusta tinkimättä. Lisäksi olemme osallistuneet vahvasti myös alan yhteisiin kehittämishankkeisiin.

Liikennesuunnittelu

Suunnittelemme monipuolisia liikenneratkaisuja ensisijaisesti käyttäjän turvallisuuden ja hyvän palvelutason kannalta. Teemme esimerkiksi liikennejärjestelmien monialaisia suunnitelmia ja selvityksiä, tieturvallisuusarviointeja sekä kestävän ja turvallisen liikkumisen suunnitelmia. Teemme myös liikennesuunnitelmia, toimivuustarkasteluja, mallinnuksia ja simulointeja sekä liikennehankkeiden vaikutusten arviointeja.

Ympäristösuunnittelu

Ympäristösuunnittelussa tuomme käytäntöön kestävän kehityksen periaatteet: suunnittelemme ympäristöä, jossa haitat on minimoitu ja ihmisten toiminta sekä luonto ovat tasapainossa. Teemme ympäristövaikutusten arviointeja, meluselvityksiä, ympäristöselvityksiä ja -suunnitelmia sekä suunnitelmia hulevesien hallintaan. Laadimme vesi-, ympäristönsuojelu- ja maa-aineslain mukaisia lupahakemuksia sekä siltojen aukkolausuntoja.

Maisema- ja kaupunkitilasuunnittelu

Suunnittelemme alueiden erityispiirteet ja arvot huomioivaa, kestävästi toteutettua ja kunnossapidettävää ympäristöä. Teemme maisema- ja ympäristösuunnitelmia erilaisiin kohteisiin pihoista leikkipuistoihin, toreihin, aukioihin, liikuntapaikkoihin ja muuhun kaupunkiympäristöön. Laadimme suunnitelmia laajemmille viher- ja virkistysalueille ja eri suunnitteluvaiheiden kaavahankkeisiin.

Tie-, katu-, alue- ja vesihuoltosuunnittelu

Tarjoamme monipuolista osaamista teiden, katujen, alueiden ja vesihuollon suunnitteluun. Suunnittelemme uusia kaava-alueita, saneerauskohteita sekä aluemaisia kohteita, kuten koulujen piha-alueita ja liikenneterminaaleja. Lisäksi suunnittelemme yleisiä teitä, vesihuoltoa sekä haja-asutusalueiden kunnallistekniikkaa. Olemme edelläkävijä väylien tietomallipohjaisessa suunnittelussa.

Siltasuunnittelu

Teemme siltasuunnittelua niin korjaus- kuin uudissuunnitteluun tie-, katu- ja ratahankkeissa. Toteutamme siltojen ja taitorakenteiden suunnitelmat esiselvityksistä rakennussuunnitteluun. Suunnittelemme rakenteita niin betonista, puusta kuin teräksestä huomioiden siltapaikan erityispiirteet ja toteutettavuuden. Siltojen lisäksi suunnittelemme myös muita taitorakenteita, kuten paalulaattoja, tukimuureja, meluseiniä ja melukaiteita.

Strategiset liikennejärjestelmät

Tarjoamme asiantuntijuuttamme liikennejärjestelmien strategiseen kehittämiseen ja tulevaisuuden toimintaympäristön hahmottamiseen. Palveluihimme kuuluvat liikennejärjestelmän osa-alueita tarkastelevat visio- ja strategiatyöt, logistiikan ja elinkeinoelämän selvitykset, infrastruktuurin perusteluaineistot, asiantuntijalausunnot sekä vastaaminen median tietotarpeisiin liikenteestä ja infrastruktuurista.

Geosuunnittelu

Tuotamme laajalla geotekniikan, kalliotekniikan ja geologian osaamisellamme kustannustehokkaita suunnitelmia esisuunnittelusta aina työnaikaiseen suunnitteluun asti. Tiehankkeiden geosuunnittelun lisäksi tarjoamme vahvaa osaamista katu- ja kunnallisteknisiin hankkeisiin, joissa tiivis kaupunkiympäristö asettaa geosuunnittelulle erityyppisiä haasteita kuin perinteinen tiemaailma.

Kalliosuunnittelu

Tarjoamme kalliorakennesuunnittelua esisuunnittelusta hankkeen loppuvaiheeseen asti. Suunnittelemme uudet kalliotilat kohdekohtaisesti huomioiden tilan käyttötarkoituksen sekä ympäristöolosuhteet, kuten kallioperän geologian, kallion jännitystilan, pohjavesiolosuhteet ja rakennetun ympäristön vaatimukset.

Sähkösuunnittelu

Toteutamme sähkösuunnittelun erikokoisiin kohteisiin asiakkaan toivomalla toimituslaajuudella. Vahvalla kokemuksella ja nykyaikaisilla suunnittelutyökaluilla olemme projektin tukena alusta loppuun asti. Asiakkaitamme ovat sähköverkkoyhtiöiden ja urakoitsijoiden lisäksi muun muassa teollisuusyritykset, satamat ja julkinen sektori.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä ja kysy lisää!

Pekka Koivula

Yksikön johtaja

Suunnittelupalvelut

+358 40 742 0470

pekka.koivula@destia.fi

Arto Kuskelin

Yksikön johtaja

Kaupunkisuunnittelu ja uudet palvelut

+358 40 546 0126

arto.kuskelin@destia.fi

Aki Tiilikainen

Voimajohtosuunnittelu

+358 40 358 3466

aki.tiilikainen@destia.fi