Artikkeli

Vastuullinen työmaa huomioi kestävän liikkumisen edellytykset jo rakennusaikana

Infrahankkeessa tavoite on tehdä entistä parempaa: sujuvampia ja turvallisempia liikenneyhteyksiä, viihtyisämpiä kaupunkiympäristöjä tai tehokkaampia energiaverkkoja. Toteutusvaiheen aikana omaan elinpiiriin ilmestyvä rakennustyömaa ei kuitenkaan tunnu parannukselta vanhaan, vaan usein päinvastoin. Destian Soft mobility -konsepti kiinnittää huomion työmaiden liikennejärjestelyihin sekä tapoihin, joilla urakoitsija voi edistää kestäviä liikkumisen tapoja jo rakennusaikana.

Konseptin nimi, Soft mobility, viittaa liikkumisen tapoihin, jotka edistävät liikenteestä aiheutuvien ympäristöhaittojen vähenemistä sekä ihmisten terveyttä. Käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi kävelyä, pyöräilyä, sähköavusteisia laitteita sekä joukkoliikennettä.

”Konseptin avulla parannamme rakennustyömaiden ympäristön olosuhteita liikkumisen näkökulmasta. Tukemalla kestäviä liikkumisen muotoja edistämme ympäristöhaittojen vähentämisen lisäksi taloudellisia säästöjä, ihmisten terveyttä sekä liikenneturvallisuutta ja ruuhkien vähentymistä henkilöautoilun vähentyessä”, Destian projektipäällikkö Terhi Lahtinen kertoo.

Keskeinen ajatus on, että liikkumisen tulee olla sujuvaa, viihtyisää ja turvallista myös rakentamisen aikana.

”On tavallista, että vaikkapa työn aikainen kiertotie on jalankulkijalle tai pyöräilijälle pidempi kuin autoilijalle. Kyse ei kuitenkaan ole henkilöautoilun suosimisesta tai piittaamattomuudesta, vaan usein näkökulmaa ei vain ole aiemmin otettu erikseen tarkasteluun”, Lahtinen jatkaa.

Oulussa hanke tarjosi näkökulmia työmaiden liikennejärjestelyihin

Kokemuksia Soft mobility -konseptista löytyy esimerkiksi Oulusta, missä Destia ja AFRY ovat toteuttaneet kaupungin infratyömaiden suunnitteluhankkeen. Hankkeessa tarkasteltiin muun muassa sitä, kuinka hyvin jalankulku ja pyöräliikenne on huomioitu henkilöautoihin verrattuna väliaikaisissa liikennejärjestelyissä ja niiden opastuksissa.

”Oulu on laaja ja jatkuvasti kehittyvä kaupunki, jossa erilaiset työmaat vaikuttavat arjen liikkumiseen lähes kaikkialla. Niin isot tieremontit kuin pienet kaivutyötkin muuttavat kulkureittejä, ja etenkin jalankulkijoille ja pyöräilijöille työmaan ohittaminen voi olla haastavaa. Hankkeen tuloksena syntyi selkeitä ohjekortteja ja toimintatapoja urakoitsijoille ja muille toimijoille. Tavoitteena on saada hankkeessa työstetty materiaali työmaiden käyttöön jo tänä vuonna”, sanoo Oulun kaupungin liikennesuunnittelija Sanna Kelhä.

Havaintoja seurattavilta työmailta kerättiin esimerkiksi esteettömyyskävelyillä sekä lähistössä toteutetuilla työpaikka- ja koululaiskyselyillä. Kyselyistä kävi ilmi, että etenkin opastukseen ja järjestelyjen viestintään toivottiin selkeyttä. Merkittävä osa hanketta olikin tiedottamisen parantaminen.

”Tilapäisissä liikennejärjestelyissä liikkumisen ohjaus, eli viestintä ja asenteisiin vaikuttaminen, jää usein vähälle huomiolle. Suurissa hankkeissa siihen panostetaan, mutta pienemmätkin työmaat vaikuttavat merkittävästi ihmisten kulkemiseen. Oulun hankkeessa tunnistimme kehittämistarpeita ja loimme selkeämmät toimintamallit sekä viestinnän mallipohjat, jotta työmaaviestintä olisi jatkossa suunnitelmallisempaa ja kohdennetumpaa. Näitä oppeja voidaan hyödyntää myös muissa kunnissa”, hankkeen projektipäällikkö, AFRYn osastopäällikkö Laura Mansikkamäki kertoo.

”Hyväkään liikenteenohjaussuunnitelma ei toimi, jos tieto muutoksista ei saavuta kaupunkilaisia ja viranomaisia ajoissa. Oikea-aikainen tiedotus auttaa ennakoimaan, vähentää ruuhkia ja parantaa turvallisuutta sekä esteettömyyttä”, Kelhä täydentää.

Hyviä käytäntöjä on kertynyt hankkeiden onnistumisista

Käytännön keinoja kestävien liikkumisen tapojen edistämiseen Destia on kerryttänyt hankkeiltaan, joissa on luotu erityisen onnistuneita toimintatapoja. Hyviä esimerkkejä ovat laajat kaupunkityömaat, kuten Kalasatamasta Pasilaan -raitiotieallianssi sekä Kaisantunneli, joka palkittiin vuoden katutyömaana vuosina 2021 ja 2022. Erityistä kiitosta hanke sai raadilta panostuksesta opasteisiin ja esteettömyyteen sekä vuorovaikutuksesta eri sidosryhmien kanssa.

”Hyviä toimintamalleja nousee yleensä projekteista, joissa työmaiden viestintään ja sidosryhmäyhteistyöhön panostetaan merkittävästi. Varsinaisten järjestelyjen ohella toistuukin usein viestintä: oikea-aikaisella, riittävällä ja vuorovaikutteisella viestinnällä alueella liikkujille ei tule yllätyksiä, heidän näkökantansa kuullaan ja työmaan lopullinen hyöty pystytään perustelemaan. Samat opit ovat toisinnettavissa myös muilla työmailla”, Lahtinen sanoo.

Konsepti on käytössä esimerkiksi Destian Vantaan ratikan työmaalla, joka sijoittuu vilkkaalle alueelle mm. kauppakeskus Dixin ympäristöön Tikkurilaan.

Paras lopputulos alkaa suunnittelupöydältä

Soft mobility -hankkeessa tilaaja ja työmaiden urakoitsijat saavat ulkopuolisen näkemyksen sekä ohjeistusta, kuinka työmaan liikennejärjestelyt ja viestintä vaikuttavat alueella liikkujiin ja miten heidät voidaan huomioida paremmin. Jotta työstä saadaan mahdollisimman suuri hyöty irti, on näkökulma kuitenkin jatkossa huomioitava suunnittelupöydältä lähtien. Ihannetilanteessa Soft mobility -hanke alkaakin jo urakan suunnittelu- tai kehitysvaiheessa.

”Kun kestävät liikkumisen tavat, esteettömyys ja liikkumisen turvallisuus ovat osana hankkeen tavoitteita alusta asti, pystytään niihin varaamaan resursseja. Urakoitsijalla on iso merkitys siihen, miten työmaa lopulta vaikuttaa alueella liikkujien arkeen – haittaa tulee aina eikä sitä voida rakennusvaiheessa täysin estää, mutta järjestelyjen selkeys, turvallisuus ja edellytykset eri liikkumismuodoille mahdollistavat sen, että pyörämatkan tai kävelyn valitseminen on edelleen kulkijalle houkutteleva ja turvallinen vaihtoehto”, Lahtinen toteaa.

Kestävät palvelut

Rakentamisen vaikutukset ympäristöön ovat merkittävät ja siksi meillä on palveluntarjoajana suuri vastuu. Tarjoamme infrahankkeiden eri vaiheisiin erilaisia kestävän kehityksen mukaisia palveluita ja ratkaisuja, kuten vähähiilisiä työmaapalveluita ja päästölaskentaa. Hyödynnämme hankkeillamme vähähiilisiä materiaaleja, kuten hiilikevyttä kiviainesta, sekä vähäpäästöisempiä energiaratkaisuja, kuten uusiutuvaa polttoainetta ja sähköistä kalustoa.

Esteettömyyskävely

Haluatko saada tietoa kunnan tai kaupungin alueen liikenteen esteettömyydestä ja palveluiden saavutettavuudesta? Voit tilata Destia Insight -verkkokaupastamme esteettömyyskävelyn, jolloin saat erilaisten liikkujien näkökulmasta laaditun raportin sekä ehdotuksia esteettömyyden parantamiseksi.