Artikkeli Vastuullisuus

Tieteeseen perustuvat ilmastotavoitteet lisäävät vastuullisuustyön läpinäkyvyyttä

Vuonna 2021 Destia julkisti infra-alan kunnianhimoisimmat päästövähennystavoitteet sitoutuessaan olemaan omien päästöjen osalta hiilineutraali vuoteen 2030 ja ilmastopositiivinen vuoteen 2035 mennessä. Destia on sitoutunut Science Based Targets (SBT) -aloitteen mukaisiin tavoitteisiin ilmaston lämpenemisen rajoittamiseksi 1,5 asteeseen Pariisin ilmastosopimuksen mukaisesti.

”Rakennetun ympäristön ja sen kunnossapidon hiilijalanjälki on merkittävä, siksi olemme sitoutuneet pyrkimykseen rajoittaa ilmaston lämpeneminen 1,5 asteeseen. Olemme nyt hakeneet tavoitteillemme myös Science based targets -hyväksyntää, joka vahvistaa tieteeseen perustuvat päästövähennystavoitteet. Suomen suurimpana infra-alan palveluyhtiönä ja osana kansainvälistä konsernia velvollisuutemme on toimillamme ja esimerkillämme kannustaa ja auttaa myös yhteistyökumppaneitamme kohti kestävämpää tulevaisuutta”, sanoo Destian toimitusjohtaja Tero Kiviniemi.

Destia on viime vuosina tehnyt aktiivisesti toimenpiteitä päästöjen vähentämiseksi ja vastuullisuustavoitteiden saavuttamiseksi. Vuonna 2022 päästövähennys ylitti vuodelle asetetun 12,5 prosentin tavoitteen kirkkaasti, sen ollessa suorien päästöjen osalta jopa 28 prosenttia.

”Viime vuosi oli tavoitteidemme kannalta erinomainen. Ilmaiseksi mitkään muutokset eivät kuitenkaan tule ja jatkossa tavoitteiden saavuttaminen edellyttää yhä kokonaisvaltaisempia ja merkittävämpiä muutoksia toiminnan kaikilla osa-alueilla. Vastuullisuustyömme kattaakin monia taklattavia osa-alueita, joita olemme yhdessä eri yhteistyökumppanien kanssa lähteneet ratkomaan”, kertoo kehityspäällikkö Erno Martin, joka vastaa Destian hiilineutraaliustavoitteista.

Osana SBT-aloitetta Destia on sitoutunut perustamaan omat vastuullisuustavoitteensa tieteeseen perustuville mittareille. Tavoitteiden katsotaan perustuvan tieteeseen silloin, kun ne ovat linjassa sen kanssa, mitä viimeisimmät ympäristötieteelliset havainnot osoittavat tarpeelliseksi Pariisin sopimuksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Tavoitteiden tulee siis tukea ilmaston lämpenemisen rajoittamista 1,5 asteeseen esiteolliseen aikana verrattuna.

Puolueeton aloite antaa raamit yritysten vastuullisuuslupauksille

Vuoden 2025 helmikuuhun mennessä Destian on asetettava lyhyen ja pitkän tähtäimen ilmastovastuullisuustavoitteensa, jotka arvioidaan ja hyväksytään ulkopuolisten asiantuntijoiden toimesta.

”Tällä hetkellä tavoitteiden muotoilu on työn alla. Olemme kuitenkin tehneet – ja teemme koko ajan – aktiivisesti töitä kunnianhimoisten tavoitteidemme eteen, ja myös aloitteessa nimeämämme tavoitteet tulevat olemaan linjassa niiden kanssa. Sitoutuminen puolueettomaan aloitteeseen antaa ennen kaikkea raamit alan vastuullisuustoiminnalle ja tekee tavoitteista ja toiminnasta vertailukelpoista keskenään. Aloitteeseen sitoutuneiden yritysten vastuullisuustavoitteiden tulee nyt perustua todellisuuteen, eikä niitä voi heittää ilmoille noin vain”, Martin jatkaa.

Sitoutumalla aloitteeseen Destia vahvistaa jo toteuttamaansa vastuullisuustyötä ja päivittää nykyiset ilmastotavoitteensa entistä kattavammaksi.

”Aidosti yhteiset mittarit parantavat alan vastuullisuustyön läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta, kun eri toimijoiden vastuullisuustavoitteita voidaan arvioida samoista lähtökohdista. Tällainen järjestelmä tukee tietenkin myös asiakkaidemme vastuullisuustavoitteita, kun meidän julkilausumamme on varmennettu puolueettomien asiantuntijoiden toimesta ja vastuullisuustyötämme voi arvioida suhteessa muihin.”

Aidosti yhteiset mittarit parantavat alan vastuullisuustyön läpinäkyvyyttä ja luotettavuutta

Colasin tavoitteet ohjaavat määrittelytyötä

Myös Destian omistaja Colas on sitoutunut aloitteeseen vuonna 2020. Yhtiön julkisena lyhyen tähtäimen tavoitteena on vähentää kaikkia päästöjään 30 prosenttia vuoteen 2030 mennessä verrattuna vuoteen 2019.

”Destian tavoitteet tulevat olemaan vielä kunnianhimoisemmat. Meillä on jo nyt ollut kunnianhimoiset tavoitteet ja tahtotila tulevaisuuden vastuullisuustyölle, ja samaa linjaa tulemme noudattamaan myös tavoitteita laatiessamme”, Martin sanoo.

Tavoitteiden määrittelyn jälkeen ne arvioidaan, hyväksytään ja tunnustetaan aloitteeseen kuuluvien asiantuntijoiden toimesta. Jo ennen sitä Destia kuitenkin edistää ympäristövastuullisuustavoitteidensa toteutumista erilaisin keinoin.

”Panostamme ympäristövastuullisuutemme kehittämiseen jatkuvasti. Tällä hetkellä olemme esimerkiksi siirtyneet hyödyntämään uusiutuvaa polttoainetta ajoneuvoissamme, minkä lisäksi panostamme kaluston sähköistykseen sekä vaihtoehtoisten materiaalien ja toiminnan kehittämiseen. Operatiivisena toimijana kumppanuudet ovat meille myös erityisen tärkeitä toiminnan kehittämisen kannalta ja yhteistyön kautta pystymme jo nyt mahdollistamaan asiakkaillemme kokonaisvaltaiset päästövähennykset muun muassa polttoaineen, kaluston sekä materiaalien osalta.”