Läpinäkyvä vastuullisuustoiminta on yrityksen kilpailukyvyn edellytys
Vastuullisuus ja kestävä kehitys korostuvat yritystoiminnassa yhä enemmän, eikä syitä tarvitse etsiä kaukaa – katsoimmepa asiaa sitten ympäristön tai yhteiskunnan näkökulmasta, on nykytilanne kestämätön ja omaksumiemme toimintatapojen tulee muuttua nyt eikä tulevaisuudessa. Pelkän kauaskantoisen visioinnin sijasta muutos vaatii konkreettisia tekoja, joiden tulokset pitää pystyä jatkossa myös osoittamaan entistä läpinäkyvämmin.
Destian tavoite on olla kansainvälisesti hiilineutraalin ja kestävän infrarakentamisen suunnannäyttäjä. Olemme sitoutuneet olemaan omien päästöjemme osalta vähähiilinen vuoteen 2025 ja hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Nämä tavoitteet eivät täyty itsestään, ja etsimme ja otamme käyttöön jatkuvasti uusia keinoja niiden saavuttamiseksi yhdessä yhteistyöverkostomme kanssa.
Direktiivit asettavat reunaehdot lopulta jokaisen yrityksen vastuullisuustoiminnalle
Ensi vuonna voimaan tulevan CSRD-direktiivin myötä myös Destia velvoitetaan vuonna 2026 ensimmäistä kertaa raportoimaan kokonaisvaltaisesti vuoden 2025 vastuullisuustyöstä. Perästä seuraa yritysvastuudirektiivi CSDDD, joka tulee asettamaan reunaehdot myös konkreettisille vastuullisuustoimille.
Uudenlaisen kestävyysraportoinnin tarkoitus on tehdä yritysten vastuullisuustoiminnasta läpinäkyvämpää ja vertailukelpoisempaa. Tulevina vuosina raportointivelvoite alkaa asteittain koskea myös pienempiä yrityksiä. Pienempienkään toimijoiden ei kuitenkaan kannata jäädä odottelemaan – kun suuremmilta yhtiöiltä edellytetään raportointia ensi vuodesta alkaen, alkavat vaatimukset siirtyä myös logistiikka- ja toimitusketjussa oleviin pienempiin yrityksiin.
Raportointivelvoite koskee myös Destian aliurakoitsijaa
Urakoitsijoiden onkin hyvä sitouttaa itseään hyvissä ajoin kestävää kehitystä edistävään toimintaan sitoutumalla eettisiin ja tilaajavastuun edellyttämiin toimintatapoihin varmistamalla vaatimusten toteutumisen omassa arvoketjussaan ja hyödyntämällä omassa toiminnassaan esimerkiksi uusiutuvia polttoaineita, kiertotaloutta, sähköistä kalustoa sekä vähähiilisiä materiaalia. Tulemme jo ensi vuodesta alkaen edellyttämään myös omilta aliurakoitsijoiltamme vastuullisuusraportointia.
Yrityksen vastuullisuus ei voi jäädä vain puheen tasolle, vaan se vaatii konkreettisia toimia, joiden vaikutukset on toiminnan jatkumisen mahdollistamiseksi pystyttävä osoittamaan jatkossa niin asiakkaille kuin laajalle yleisölle. Asettumalla kestävän kehityksen eturintamaan yritykset voivat tehdä vastuullisesta tekemisestä itselleen kilpailuedun sen sijaan, että muutoksia jouduttaisiin tekemään ulkopuolelta saneltujen askelmerkkien mukaan. Viime kädessä tavoite on meille kaikille yhteinen.
Asettumalla kestävän kehityksen eturintamaan yritykset voivat tehdä vastuullisesta tekemisestä itselleen kilpailuedun