Helsingin suurin tietyömaa teki Hämeentiestä rauhallisemman
Helsingin historian toistaiseksi suurin kadun peruskorjaushanke Hämeentiellä valmistui kesällä 2021. Reilut kaksi vuotta kestäneessä hankkeessa Destia toteutti Hämeentien uudistuksen jalankululle, pyöräilylle ja joukkoliikenteelle tarkoitetuksi kaduksi. Urakka-alue kattoi noin 1,5 kilometriä Hämeentietä Kurvista Hakaniemeen Siltasaarenkadun ja Helsinginkadun välillä. Lisäksi alueeseen kuuluivat tieosuuden risteävät kadut, joista merkittävimpinä Viides linja ja Haapaniemenkatu.
Hankkeen aikana Hämeentiellä kulkeva raitioliikenne sai alleen uudet kiskot, joita uusittiin yli 3 kilometriä. Vesihuolto ja viemäröinti uudistettiin ja lisäksi Destia toteutti noin 50 kilometrin verran muiden putkien ja kaapeleiden uudistuksia. Urakkaan kuului laajasti kivitöitä – reunakiviä ja noppakiviraitoja asennettiin yhteensä jopa 15 kilometriä . Lisäksi urakassa kunnostettiin Sörnäisten metroasemaa.
Haastava kohde vaati tarkkaa työnsuunnittelua
Hämeentien uudistus oli haastava kohde tiiviin asutuksen sekä työmaan läpi kulkevan, vilkkaan joukkoliikenteen vuoksi. Urakka sijoittui keskelle Helsingin kantakaupunkia, jossa 100 metrin säteellä työmaasta asuu noin 10 000 henkilöä ja toimii noin 300 yritystä. Lisäksi alueella on useampia päiväkoteja ja oppilaitoksia. Tietyömaa vaikutti koko urakan ajan päivittäin noin 50 000 ihmisen elämään.
Pihoille ajo, taksi-, huolto- ja pelastusajo sekä jakeluliikenne oli mahdollista koko urakan ajan. Alueen läpi kulki päivittäin noin 3 000 bussia. Liikennejärjestelyjä tehtiinkin koko urakan aikana yhteensä noin 1 500 kappaletta eli keskimäärin noin 60 kuussa. Liikennejärjestelyissä onnistuttiin hyvin laadukkaan suunnittelun ja toteutuksen ansiosta.
Läpi urakan jatkuneen vilkkaan liikenteen vuoksi jokainen työvaihe suunniteltiin erityisen huolellisesti. Lyhyimmillään työ eteni 2 metrin pätkissä liikenteen sujuvuuden takaamiseksi. Myös pelastuslaitoksen hyökkäysreitti kulki urakka-alueen läpi asettaen tarkat raamit erityisesti Viidennen linjan työskentelylle ja sen suunnittelulle.
Haasteita urakan toteutukselle tarjosivat myös hankkeen aikana osittain puutteellisiksi todetut tiedot kadunalaisesta vanhasta kunnallistekniikasta. Edessä oli lisäksi paikoin oletettua enemmän louhittavaa kalliota. Koska saadut tiedot eivät pitäneet kaikilta osin paikkaansa, tarvittiin työnaikaista suunnittelua.
Haastavista olosuhteista huolimatta urakka eteni kokonaisuutena sujuvasti ja esimerkiksi välitavoitteissa onnistuttiin hyvän aikataulusuunnittelun ja -seurannan ansiosta. Muutoksiin reagoitiin ajoissa ja yhteistyö toimi hyvällä työporukalla koko urakan ajan.
Ajantasainen ja monikanavainen viestintä ylläpiti asukastyytyväisyyttä
Uudistetulla Hämeentiellä kulkee nyt vähemmän läpiajoliikennettä, minkä johdosta melu on vähentynyt, joukkoliikenne on sujuvampaa ja kävelijöiden sekä pyöräilijöiden kulkeminen on aiempaa turvallisempaa. Liikenne on uudistuksen johdosta selkeämpää, asuminen viihtyisämpää ja ilmanlaatu parempaa.
Koko hankkeen ajan Destian tavoitteena oli varmistaa turvallisen ja sujuvan arjen jatkuminen. Tässä onnistuttiin huolellisilla järjestelyillä sekä ajantasaisella ja monikanavaisella viestinnällä.
Urakan aikaiset liikennejärjestelyt ja aktiivinen viestintä ovat saaneet runsaasti kiitosta. Hanke herätti kiinnostusta paitsi alueen asukkaissa ja toimijoissa myös yleisesti kaupunkikehityksestä ja tierakentamisesta kiinnostuneiden joukossa. Viestintä oli hyvin vuorovaikutteista, ja yleisöltä tuli aktiivisesti kysymyksiä ja palautetta.
Voit myös katsoa hankkeesta tehdyn videon täällä.